Aihetta juhlaan

Tänään torstaina juhlitaan kakun äärellä. Perustimme edesmenneen isäni kanssa maahantuontiyrityksen 34 vuotta sitten.

Haluan osoittaa kannustusta myös muita yrittäjiä kohtaan aina kun mahdollista, joten kakku on hankittu nuoren yrittäjän leipomosta. Vantaalainen Rosa´s Bakery on tehnyt meille ennenkin tarjoilut eri tilaisuuksiin ja hyvää on ollut, niin varmasti nytkin. Tämä ei ollut mikään kaupallinen yhteistyö vaan annan kiitosta, kun siihen on aihetta.

Vuodet ovat menneet nopeasti, tuntuu kuin 34 vuotta olisi melkein vilahtanut ohi, mutta samalla tiedän sen olevan yritysmaailmassa melkoisen pitkä taival. Olen ylpeä, että yritys on pystyssä ja hommat sujuvat hyvällä porukalla. Meitä on minun lisäkseni kahdeksan henkeä. Sen lisäksi työllistän kesätyötekijöitä, joskus jopa 15 henkeä.

Tämä on maahantuonti- ja tukkuliike. Työnä on hankkia Suomeen kansainvälisiä lisenssejä ja niihin liittyviä tuotteita kuten koulutarvikkeita ja askarteluvälineitä. Lisensseihin kuuluvat tällä hetkellä mm. NHL, Disney, Super Mario, Ryhmä Hau ja LOL, joiden erilaisia tuotteita tuomme maahan.

Varastossa on jatkuvasti yli tuhat tuotetta, ja pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita ja päämiehiä on ympäri maailman. Esimerkiksi Kiinassa olen käynyt yli 30 vuoden aikana yleensä kolme kertaa vuodessa kuten tietysti taajaan myös Yhdysvalloissa ja ympäri Eurooppaa. On muodostunut hyvin sujuvia yhteistyökuvioita, joita on rakennettu pitkään. Haluan aina viljellä hyvää yhteistyötä. Meillä on myös hienot asiakkaat, jotka tietävät meidän tekevän paljon heidän eteensä.

Tavaraa saattaa tulla vuositasolla lähemmäs sadasta yrityksestä eri puolilta maailmaa. Se tarkoittaa, että olemme merkittävä asiakas huolintaliikkeille, vakuutusyhtiöille ja pankille. Niitä kaikkia tarvitaan koko ajan, kun tehdään tuontikauppaa.

Yhteiskunnan taholta ymmärretään yrittäjyyttä nykyään selvästi paremmin kuin vaikkapa 30 vuotta sitten, mutta silti monista asioista on saanut taistella ja pitää edelleenkin taistella näiden eri instanssien kanssa. Eniten harmittaa se, että nämä tahot eivät ikinä myönnä olevansa väärässä. Ne eivät koskaan tunnusta omia virheitään vaan syyttävät aina jotain muuta. Sellaista on vaikea ymmärtää. Minulla nousevat karvat pystyyn, kun ei myönnetä omaa osuutta, jos jokin menee pieleen. Yhteistyö lähentyisi ihan eri tavalla, jos sanottaisiin suoraan, että nyt tuli moka, mutta se korjataan.

Vakuutusyhtiöille joutuu antamaan kritiikkiä myös siitä, että ollaan hanakoita myymään kaikenlaista turvaa, mutta totuus on se, että jos jotain tapahtuu, aina joutuu vääntämään. Joka ainoa kerta löytyy jotain, johon vetoamalla tapahtunutta ei haluttaisi korvata. Huolintaliikkeiden näkemyksiä en myöskään aina ymmärrä.

Verottajan kanssa pitää olla hyvät, rehellisyyteen perustuvat välit. Maksamme alv-veroa kaikista tuotteista, mikä tarkoittaa isoja kuukausitilityksiä. Kokemukseni mukaan verottaja yrittää nykyään ymmärtää yrittämistä, mutta on siinäkin omat koukeronsa.

Arvostan yrittäjän elämäntyyliä, tämä on minulle elämäntapa. Työ vaatii ja sitoo paljon, mutta antaa myös vapautta, joka mahdollistaa muut työni. Olen itseni pomo ja toimii hyvin, kun neuvottelee itsensä kanssa.

Yrittäjänä oppii paljon itsenäisyydestä, riskeistä ja myös itsestään. Turpaan on tullut niin monta kertaa, ettei kannata edes laskea. Toisaalta pienikin onnistuminen antaa mahtavat fiilikset. Skumppapullo aukeaa nykyään pienemmistäkin onnistumisista, ei siihen tarvita aina jotain julmetun isoa asiaa. Tänään juhlitaan ja iloitaan siitä, että voimme tehdä tätä työtä ja työllistää siinä ohessa monia muitakin.

Burnout

Viime vuosi oli monella tavalla äärimmäisen kuormittava, mutta vaikka olen ollut välillä väsynyt, olen onnistunut välttämään uupumuksen. Siitä olen iloinen, koska tiedän, millaista on olla uupunut ja palaa loppuun. Sen koin 90-luvun puolivälissä.

Tilanne sai alkunsa lokakuussa 1991, kun voitin Syksyn sävel -kilpailun. Elämä muuttui yhdessä yössä. Muutos oli niin suuri, ettei sitä voi tajuta, jos ei ole kokenut vastaavaa. Työskentelin tuolloin perheyrityksessämme ja siinä ohessa keikkailin bändini kanssa, mutta voittoa seuranneena aamuna tilanne oli ihan toinen.

Olin singahtanut maan halutuimpien artistien joukkoon. Syksyn sävel -kisan voima oli aikanaan valtava. Puhelin soi tauotta ja minua revittiin joka paikkaan. Ja kun sanon joka paikkaan, se tosiaan tarkoitti joka paikkaan ja koko ajan. Lehdet ja tv-ohjelmat halusivat haastatteluihin, keikkapaikat keikoille ja albumikin piti saada valmiiksi kansainväliselle levy-yhtiölle.

Vauhti oli järjettömän kova. Sellaisia päiviä, jolloin oli kaksi keikkaa oli jatkuvasti, mutta oli myös päiviä, jolloin keikkoja oli kolmessa eri paikassa. Suomessa välimatkat ovat pitkiä, kun niitä ajellaan jatkuvasti eestaas. Minun oletettiin jättävän työni perheyrityksessä, mutta en tehnyt niin. Saatoin saapua aamulla samoilla silmillä palaveriin ajettuani koko yön keikkapaikalta toiselta puolelta maata.

Olin juuri täyttänyt 27 vuotta, joten kyllähän sitä jonkin aikaa jaksoi, mutta rajansa kaikella. Vuonna 1994 burnout alkoi oireilla. Kävin koko ajan ylikierroksilla. Olin niin väsynyt, etten pystynyt enää edes nukkumaan tai kun sain unta, en meinannut millään päästä aamulla sängystä ylös. Olin täysin lopussa. Vatsa alkoi reistata ja tähystyksessä todettiin orastava vatsahaava. Sain parin kuukauden lääkekuurin ja käskyn ottaa rauhallisesti. Vähitellen vatsa rauhoittui, mutta uupumusoireilu jatkui.

Muistan olleeni niin väsynyt, että jossain kohtaa itkeskelin paniikissa, että mikä minua oikein vaivaa. Kokeilin myös perisuomalaista ratkaisumallia eli vedin pari kertaa kännit. Halusin nähdä, auttaisiko se, mutta juominen vain pahensi vointia eikä tuonut ratkaisua.

Kaksi eri lääkäriä totesi minulla burnoutin. Tiesin, että tekemiseen piti saada tolkkua, joka onneksi alkoi järjestyä luonnostaan senkin takia, että keikkatahti rupesi vähän hiljenemään verrattuna niihin ensimmäisiin kovan suosion vuosiin. Pääsin paremmin keskittymään päivätyöhöni enkä enää tehnyt ihan jokaista keikkaa. Aloin jättää toisinaan viikonlopun vapaaksi ilman esiintymisiä.

Kun sairastaa uupumuksen, käy niin pohjalla, että se kyllä opettaa jaksamisen rajoja. Opin, että päivässä on vain tietty määrä tunteja ja vaikka tekemistä on edelleenkin paljon, yritän huolehtia siitä, etten päästä tilannetta toista kertaa yhtä pahaksi. Kokemuksen perusteella sanoisin jokaiselle kovan kiireen riepottelemalle, että vedä välillä henkeä ja anna aikaa itsellesi. Sitten voi taas vetää täysillä, kun välillä lataa uutta virtaa.

Miksi meitä ei rokoteta?

Keväällä 90 vuotta täyttävä äitini on aivan ihmeissään, koska rokotuksesta ei ole tullut minkäänlaista tietoa, vaikka ikänsä puolesta hänen pitäisi kuulua jo nyt alussa rokotettaviin. Hoidan äidin kaikki asiat, postit ja laskut, tietäisin kyllä, jos olisi tullut sanaakaan tietoa mistään suunnasta. Minähän lähtisin kuljettamaan äitiä rokotukseen sillä sekunnilla, kun olisi aika ja paikka.

Olen helkkarin huolissani äidistä. Hän ei ole kohta vuoteen päässyt kotoaan kuin muutaman kerran kanssamme jonnekin ihmisten ilmoille. Äiti haluaisi jo päästä liikkeelle. Hän on ollut käytännöllisesti katsoen kotinsa vanki, koska haluamme hänen olevan turvassa.

Rokotetta kohtaan on ollut epäilyjä eivätkä kaikki ole rokottamisesta innoissaan. Olin aluksi itsekin sitä mieltä, etten ottaisi rokotetta, mutta nyt olen valmis ottamaan sen heti, kun vuoroni tulee. Uskon Pfizer&Biontech- ja Moderna-rokotteiden tehoon. Ilman rokotteita tästä ei päästä eteenpäin, kun korona hyökkää aina uusin muunnoksin.

Ihmetellen seuraan, miten hallitus tuntuu keskittyvän vain rajoitusten miettimiseen, vaikka meillä on olemassa rokote. Jo muutaman viikon on ollut koronarokotetta, jota olisi voinut käyttää rokotuksiin toteutunutta paljon rivakampaan tahtiin. Rokotetta tulee koko ajan lisää, mutta silti rokottaminen on käsittämättömän hidasta.

Rokotusten ympärillä pyörivä byrokratia tuntuu olevan aivan järjetön. Kukaan ei taaskaan myönnä tehneensä mitään virhettä eikä ole millään tavalla missään väärässä, vaikka toimivan tason suunnitelmallisuus tuntuu puuttuvan kokonaan.

Valitettavasti tämä on hyvin suomalainen tapa: ei millään myönnetä yhtäkään omaa virhettä. Aina siirretään vastuu toisaalle ja syytetään muita. Jokainen mahdollinen instassi syyttelee toistaan sen sijaan, että homma ihan oikeasti hoidettaisiin. Nyt tarvitaan tekijöitä ja vastuunkantajia.

Tällaisessä koko maata ja maailmaa koskettavassa ahdingossa pitäisi pystyä parempaan yhteistyöhön eikä jumittaa vaan siellä omissa poteroissaan. Nyt on kyse koko kansan terveydestä ja taloudesta. Minä kysyn, voisivatko virkansa puolesta näistä asioista vastuussa olevat hoitaa työtään kerrankin yhteisen edun nimissä. Laittaa sivuun omat motiivinsa, politikointinsa ja suhmurointinsa ja aidosti ajatella nyt vain ja ainoastaan koko kansan etua.

Jos keinoista on pulaa, tarjoan omaa reseptiäni. Iso osa koulutiloista on nyt kiinni. Meille on ihan tuttua, että monet koulut toimivat äänestyspaikkoina. Palkataan ammattihoitajat kouluihin rokottamaan ihmisiä aamusta iltaan. Sillä tavalla ei häiritä terveysasemien eikä sairaaloiden muuta toimintaa. Hoitajissa voisi olla mukana eläkkeelle tai muihin töihin siirtyneitä, kyllä he edelleen osaavat rokottaa. Koko ajan syydetään rahaa koronatukiin. Niihin riittää rahaa, miksi ei sitten rokotuksia tekevien hoitajien palkkoihin. Koronatukienkin tarve alkaisi vähetä, kun hoidettaisiin rokottaminen kuntoon.

Jos joku ei tule rokotukseen omalla vuorollaan, ei jäädä odottelemaan ja jumittamaan kaikkia muita vaan edetään seuraavaan. Jos poisjäänyt jossain vaiheessa haluaa rokotuksen, sen voi tulla ottamaan myöhemmin sovittavana aikana. Onhan se ihan kestämätöntä, että kaikki muut joutuvat odottamaan, jos joku ei viitsi tulla rokotettavaksi vaikkapa lomallaan.

Kun saataisiin rokotukset hoidettua, helpottuisi samalla taloudenkin tilanne. Kyllä hallituksen pitäisi nyt pystyä johtamaan tätä koko kansaa koskevaa operaatiota. Jos ei muu auta, on osattava lopettaa jahkailu vaikka nyrkkiä pöytään lyöden. Näiden rokotussotkujen takia sanoisin, että hallitus ei enää nauti minun luottamustani.

Rokottamiseen pitäisi nyt nopeasti panostaa tosissaan, käyttää aikaa ja vaivaa järjestelmälliseen ja tehokkaaseen toimintaan. Se on ainoa tie selvitä tästä koronahelvetistä.