• Kurre

Kun olen viime viikkoina katsonut jouluvaloissa kauniisti kylpevää Helsingin ydinkeskustaa, mieleni on vallannut entistä vahvemmin jo vuosia elättelemäni unelma. Haluan levyttää tunnelmallisen joulualbumin. Se tuskin ehtii vielä jouluksi 2021, koska alkavalle vuodelle on niin paljon muita suunnitelmia, mutta toivon saavani tämän toiveeni toteen jouluksi 2022.


Siihen on vielä aikaa, nyt eletään ensin tämän vuoden joulu. Meillä perheenä on vietetty joulua sen verran monella tavalla ja vaihtelevissa paikoissa, ettei meille ole vakiintunut mitään varsinaisia jouluperinteitä. Ollaan oltu ulkomailla, mökillä Tahkolla tai joskus kotona. Ehkä on hyvä ja helpottavaakin, ettei ole ollut mitään pitkäaikaisia traditioita, jotka nyt päättyisivät tänä jouluna.


Muutamina viime vuosina olemme viettäneet joulua mökillä. Tahkolla riittää ystäviä ja touhua niin paljon kuin haluaa ja jaksaa osallistua. Tahko on ollut tärkeä henkireikä tänä vuonna myös koronan takia. Niitä ainoita paikkoja, joissa on voinut viettää aikaa. Sinne tuntuu mukavalta suunnata myös joulunviettoon.


Toivottavasti ihan jokaisella olisi nyt mahdollisuus rauhoittua ja vetää henkeä edes muutaman päivän ajan. Kaikille mitä lämpimintä joulun aikaa.


  • Kurre

Meille muutti suru kotiin kolme vuotta sitten, kun Kirsin sairaus havaittiin. Alusta lähtien oli tiedossa, että sairaus oli ärhäkintä mahdollista laatua. Ja ettei vastaavasta yleensä selvitä hengissä. Se ei tarkoita, ettemmekö olisi pitäneet toivoa vahvana, taistelleet ja tehneet kaiken mahdollisen, mutta taustalla oli tietoisuus, että elämän päivät oli laskettu ja ne olivat käymässä vähiin. Surutyöni alkoi jo silloin.


Kuinka kauan suru jatkuu, kuinka kauan se pitää otteessaan. Ja kuinka kauan voi tai kannattaa elää surun ehdoilla. Näitä olen miettinyt paljon.


Tällä hetkellä olen pohdinnoissa ajatuksessa, ettei ole olemassa mitään oikeaa aikaa, jolloin suru häipyy ja elämä alkaisi virrata kuin joskus ennen. Suru lientyy vähitellen ja hiljalleen, mutta jos ei halua lietsoa surun jatkumista, on itse tartuttava taas elämään.


Kirsi kannusti minua ja lapsia jatkamaan elämistä. Haluan kunnioittaa rakkaan vaimoni muistoa, mutta myös hänen toivettaan. Hän oli viisas nainen. Hän tiesi kuten minäkin tiedän, etten halua elää yksin. Olen aina viihtynyt muiden ihmisten seurassa, yksinolo ei ole minua varten.


Enää en voi huolehtia KIrsin hyvinvoinnista, mutta nyt voin ajatella lasteni ja omaa pärjäämistäni. Lapset ovat minulle tärkein asia maailmassa, mutta voidakseni olla heille hyvä isä, minun pitää huolehtia myös itsestäni. Melkein kolmeen vuoteen en sitä tehnyt. Suoritin vain elämää pitääkseni perheen ja kodin pystyssä.


Olen saanut koottua itseäni kokoon. Enää en ole ihan hukassa ja sirpaleina. Elämässä on taas valoa ja alkaa olla väriäkin. Toivon ja uskon, että löydän elämänkumppanin. Ja olen sitä mieltä, että minulla on siihen oikeus. En voi miettiä, mitä muut ajattelevat, koska se olisi loputon suo. Mielipiteitä on niin monenlaisia. Jokaisen on elettävä oma elämänsä sen mukaan, miltä itsestä tuntuu.


Loppukevennystä tapaillen sanoisin, etten ole Tinderissä ja tuskin minua kannattaa sinne odotellakaan, mutta olen avoin sille, millaisia asioita elämä vielä tuo eteen.


  • Kurre

Meillä isänpäivään on aina kuulunut yhdessäolo. Oma isäni kuoli 11 vuotta sitten. Perustimme yhdessä perheyrityksen, ja isä oli minulle monella tavalla esikuva. Olen ainoa lapsi, joten senkin takia isälle arvostuksen osoittaminen oli tärkeää. Ei ollut ketään muuta, joka sen olisi voinut tehdä.


Isänpäivää ei voinut sivuuttaa isää näkemättä, silloin piti aina tavata ja syödä yhdessä. Vain niinä muutamina kertoina, kun olin työmatkalla ulkomailla, emme nähneet isänpäivänä. Tapaamisella ja yhdessä olemisella osoitettiin mielestäni arvostusta. Arvostusta siitä kaikesta, mitä olen isältä saanut.


Meillä on aina istuttu yhdessä syömässä ja puhumassa, siitä nautin jo lapsena vanhempieni kanssa. Mitenkään mafiaa muuten ihailematta, pidän mafiamaisesta tavasta istua isolla joukolla, syödä pitkän kaavan mukaan ja jutella kaikesta. Siksi tuntuu mukavalta viettää isänpäivää perheen kesken, kun kokoonnumme lasten ja äitini kanssa klassikkoravintola Strindbergille.


Viime vuonna sain kaikkien aikojen parhaan isänpäivälahjan, jonka oli keksinyt tyttäreni. Sain vuodeksi HBO-katselupaketin, joka on osoittautunut todella hyödylliseksi ja hyväksi valinnaksi. Sille on ollut paljon käyttöä.


Isänpäivä saa myös miettimään, millainen olen isänä. Olen aina ollut äärettömän vaativa. Osaan sanoa hyvinkin tiukasti, tarvittaessa jopa jyrähtää ja lyödä nyrkkiä pöytään. Haluan olla rakastava ja välittävä, mutta pakko myöntää, että vaativina ja vaikeina aikoina on ollut niin paljon tekemistä omienkin ajatusten ja tunteiden kanssa, että välillä mietin, olenko tarpeeksi hyvä isä. Riittämättömyyden tunne saa epävarmaksi, kuinka paljon ja mitä kaikkea tarvitaan ja mitä pitäisi olla. Vääjäämättä välillä tulee mieleen, olenko huono isä.


Minulla on nyt yksin vastuu lapsista, ja se painaa. Ehkä senkin takia, että Kirsin viimeiset sanat olivat "pidä huoli lapsista". Se lisää vastuun tunnetta entisestään, vaikka olenkin aina kantanut vastuuni täysillä. Teen lasteni puolesta mitä tahansa. Sellaista tilannetta ei tule, etten rientäisi apuun vaikka olisi mikä. Olen onnellinen hienoista lapsistani, ja olen ylpeä saadessani olla heidän isänsä.


Mitä parhainta isänpäivää. Ihan kaikille, isien lisäksi kaikille heitä juhlistaville, mutta myös niille, joiden isä ei enää ole täällä. Muistamisen ei pidä olla kiinni vain yhdestä päivästä, läheisiään voi ja tulee muistaa muutenkin, mutta onhan hienoa, että kaikilla isilläkin on oma nimikkopäivänsä. Isänä kiitän ja kumarran.






Klikkaamalla saat mobiilissa koko tekstin esiin