- Kurre
Miksi meitä ei rokoteta?
Keväällä 90 vuotta täyttävä äitini on aivan ihmeissään, koska rokotuksesta ei ole tullut minkäänlaista tietoa, vaikka ikänsä puolesta hänen pitäisi kuulua jo nyt alussa rokotettaviin. Hoidan äidin kaikki asiat, postit ja laskut, tietäisin kyllä, jos olisi tullut sanaakaan tietoa mistään suunnasta. Minähän lähtisin kuljettamaan äitiä rokotukseen sillä sekunnilla, kun olisi aika ja paikka.
Olen helkkarin huolissani äidistä. Hän ei ole kohta vuoteen päässyt kotoaan kuin muutaman kerran kanssamme jonnekin ihmisten ilmoille. Äiti haluaisi jo päästä liikkeelle. Hän on ollut käytännöllisesti katsoen kotinsa vanki, koska haluamme hänen olevan turvassa.
Rokotetta kohtaan on ollut epäilyjä eivätkä kaikki ole rokottamisesta innoissaan. Olin aluksi itsekin sitä mieltä, etten ottaisi rokotetta, mutta nyt olen valmis ottamaan sen heti, kun vuoroni tulee. Uskon Pfizer&Biontech- ja Moderna-rokotteiden tehoon. Ilman rokotteita tästä ei päästä eteenpäin, kun korona hyökkää aina uusin muunnoksin.
Ihmetellen seuraan, miten hallitus tuntuu keskittyvän vain rajoitusten miettimiseen, vaikka meillä on olemassa rokote. Jo muutaman viikon on ollut koronarokotetta, jota olisi voinut käyttää rokotuksiin toteutunutta paljon rivakampaan tahtiin. Rokotetta tulee koko ajan lisää, mutta silti rokottaminen on käsittämättömän hidasta.
Rokotusten ympärillä pyörivä byrokratia tuntuu olevan aivan järjetön. Kukaan ei taaskaan myönnä tehneensä mitään virhettä eikä ole millään tavalla missään väärässä, vaikka toimivan tason suunnitelmallisuus tuntuu puuttuvan kokonaan.
Valitettavasti tämä on hyvin suomalainen tapa: ei millään myönnetä yhtäkään omaa virhettä. Aina siirretään vastuu toisaalle ja syytetään muita. Jokainen mahdollinen instassi syyttelee toistaan sen sijaan, että homma ihan oikeasti hoidettaisiin. Nyt tarvitaan tekijöitä ja vastuunkantajia.
Tällaisessä koko maata ja maailmaa koskettavassa ahdingossa pitäisi pystyä parempaan yhteistyöhön eikä jumittaa vaan siellä omissa poteroissaan. Nyt on kyse koko kansan terveydestä ja taloudesta. Minä kysyn, voisivatko virkansa puolesta näistä asioista vastuussa olevat hoitaa työtään kerrankin yhteisen edun nimissä. Laittaa sivuun omat motiivinsa, politikointinsa ja suhmurointinsa ja aidosti ajatella nyt vain ja ainoastaan koko kansan etua.
Jos keinoista on pulaa, tarjoan omaa reseptiäni. Iso osa koulutiloista on nyt kiinni. Meille on ihan tuttua, että monet koulut toimivat äänestyspaikkoina. Palkataan ammattihoitajat kouluihin rokottamaan ihmisiä aamusta iltaan. Sillä tavalla ei häiritä terveysasemien eikä sairaaloiden muuta toimintaa. Hoitajissa voisi olla mukana eläkkeelle tai muihin töihin siirtyneitä, kyllä he edelleen osaavat rokottaa. Koko ajan syydetään rahaa koronatukiin. Niihin riittää rahaa, miksi ei sitten rokotuksia tekevien hoitajien palkkoihin. Koronatukienkin tarve alkaisi vähetä, kun hoidettaisiin rokottaminen kuntoon.
Jos joku ei tule rokotukseen omalla vuorollaan, ei jäädä odottelemaan ja jumittamaan kaikkia muita vaan edetään seuraavaan. Jos poisjäänyt jossain vaiheessa haluaa rokotuksen, sen voi tulla ottamaan myöhemmin sovittavana aikana. Onhan se ihan kestämätöntä, että kaikki muut joutuvat odottamaan, jos joku ei viitsi tulla rokotettavaksi vaikkapa lomallaan.
Kun saataisiin rokotukset hoidettua, helpottuisi samalla taloudenkin tilanne. Kyllä hallituksen pitäisi nyt pystyä johtamaan tätä koko kansaa koskevaa operaatiota. Jos ei muu auta, on osattava lopettaa jahkailu vaikka nyrkkiä pöytään lyöden. Näiden rokotussotkujen takia sanoisin, että hallitus ei enää nauti minun luottamustani.
Rokottamiseen pitäisi nyt nopeasti panostaa tosissaan, käyttää aikaa ja vaivaa järjestelmälliseen ja tehokkaaseen toimintaan. Se on ainoa tie selvitä tästä koronahelvetistä.